Author: RiaG

Kynsienkasvatusprojekti – kolmen kuukauden jälkeen

0

Kynsien kasvatusta on nyt kestänyt yli kolme kuukautta. Vieläkään ei aivan kaikki rakennekynsien alla ollut osuus ole kasvanut pois (olisi jos viilaisin kynnet aivan lyhyiksi). Kynnet kuitenkin kestävät jo kasvattaa pituutta ja sitä onkin nyt ihan kivasti. Toki haluan paljon pidemmät kynnet, mutta tällä hetkellä olen jo tähänkin pituuteen kovin tyytyväinen. Tosin edelleen ärsyttää, että töissä asiakkaan kynttä viilatessa viilailen vahingossa myös aina tuota etusormeni kynttä lyhyemmäksi. Paha tapa josta pitäisi päästä eroon.

Kuvassa kynsillä on kaksi kerrosta OPI Natural Nail Strengtheneria (=lyhyesti OPI NNS).

 

Ostoksia

0

Tässä vähän kuvasatoa lomaostoksista :) New Yorkissa oli järkyttävän kuuma ja kostea sää ja se vähensikin shoppailuintoani aika voimakkaasti. Myös ajanpuute vaivasi. Pitäisi olla vähintään 3 viikkoa aikaa, että ehtisi tehdä kaiken haluamansa. Kynsilakkojakin tuli ostettua aiottua vähemmän, mutta onpahan niitä nyt tuossakin muutama.

New Yorkissa (tai siis Long Beachilla) vietimme loman alussa neljä päivää, jonka jälkeen lensimme Iowan Davenportiin miehen perheen luo kolmeksi päivää. Palasimme vielä takaisin Itärannikolle pariksi päivää ennen kotiinpaluuta. Laitan blogiin vielä muutaman lomakuvankin jossain vaiheessa :) Loma sujui kaikin puolin erittäin hyvin ja hauskaa oli. Vietimme kaksi kokonaista päivää New York Citya kierrellen ja nähtävää jäi vielä vaikka muille jakaa. Ehkä sitten ensi kerralla taas ehtii enemmän.

Tässä siis kuvia osasta ostoksia

 

My first Borghese polish bottles – Palermo Plum ja Espresso BrownSally Hansen – Plum Power ja Jumpin’ Jade

Sephora by O.P.I. – Never Enough Shoes (nimen takia oli pakko ostaa tämä ;) )

Sinful Colors – Opal Glitter ja San Francisco

Hyödyttömin ostos ikinä

O.P.I. – Alpine Snow ja Big Apple Red

O.P.I. – Ate Berries In The Canaries ja Here Today…Aragon Tomorrow

Kynsinauhavoidetta

Ihana Urban Decay paletti

Lempihuulirasvani

Pitkään himoitsemani Classic tall UGG bootsit

5-vuotishääpäivälahja

Äidin pieni kuvausapulainen

 

Lomalla!

0

Lomailen talla hetkella helteisella Long Beachilla New Yorkissa. Palaan taas blogin pariin noin puolentoista viikon kuluttua ja sitten onkin esiteltavana kasa reissulta hankittuja uutuuksia. Ensimmaiset kynsilakkapullot on jo kayty ostamassa ;)

Kynsienkasvatus jatkuu

0

Taas on tullut pitkä tauko päivityksiin, pahoittelen!

Kynsienkasvatusprojekti siis on edelleen jatkunut ja tulostakin on näkyvissä. Pituutta en ole edelleenkään pahemmin kasvatellut, mutta rakennekynsien vuoksi kärsinyt osa on kasvanut jo tosi pitkälle. Kynnet kasvavat nyt nopeaan tahtiin ja pian koko kynsi on tervettä.

Edelleen öljyän kynsiäni ja kynsinauhojani päivittäin ja siitä on ollut iso apu. Uusina tuotteina käytössä on Creativen SolarOil ja SolarBalm.

Ensi viikolla lähden lomalle Amerikkaan ja toivonkin sieltä löytäväni paljon uusia tuotteita ja lakkoja :D Sain vihdoin hankittua myös uuden kameran. Sillä saan toivottavasti otettua laadukkaampia kynsikuvia blogia varten :)

 

Geelikynsiä taas

0

Viime päivinä on taas ollut niin kiire, etten ole ehtinyt blogiin sen suuremmin keskittymään. Tässä siis taas kuvaa geelikynsistä. Tällä kertaa hiukan yksinkertaisempi malli vaaleanpunaisella kärjellä ja hopeaglitter rajauksella.

 

Dior Vernis – 663 Indian Saffron

0

Stockan Beautyn alesta löysin mielestäni aivan upean värisen glitterherkun eli Diorin Indian Saffron sävyn. Pullossa lakka oli hohtavan korallinen ja todella herkullisen näköinen, mutta kynnellä jotain aivan muuta. Indian Saffron on todella läpikuultava lakka ja ensimmäisellä kerroksella siitä tuli kynnelle vain pikkuisen glitteriä. Myös pohjasävy näytti ihan erilaiselta kuin pullossa ja jopa jotenkin tunkkaiselta. Kuvassa näkyvä tulos vaati viisi(!!) kerrosta ja edelleen kärjet kuulsivat läpi jopa lyhyistä kynsistä. Tämä oli kyllä pahin lakkapettymys pitkään aikaan :(

Indian Saffron kuitenkin levittyi erinomaisesti ja ohuelti, joten viiden kerroksen kuivattaminen Seche Viten avulla ei ollut ylivoimainen tehtävä. Aion vielä kokeilla miten tämä toimii muiden lakkojen päällä.

Glitteristä huolimatta jopa viiden kerroksen poisto oli suhteellisen helppoa ja lakka pysyi kynsillä lohkeamatta pari päivää.

Kuvassa: OPI NNS x2, Indian Saffron x5 ja päällä Seche Vite. Kauniin sävyinenhän tuo kuvassa on, mutta viisi kerrosta on hiukan liikaa :/

 

Kynsienkasvatusprojekti neljän viikon jälkeen

0

Kuukausi on jo kulunut siitä kun aloin kasvattamaan omia kynsiäni takaisin akryylien jäljiltä. Projekti on nyt siinä vaiheessa, että peukalon repeämä on kasvatettu pois ja etusormen kynsi on vihdoin alkanut kasvaa tervettä ja ehjänä pysyvää reunaa. Kynsissä on edelleen jäljellä akryylin vaurioittamaa osaa ja vihreäksi värjäytyneitä läiskiä. Jostain syystä vasemman käden kynnet olivat projektin alussa huonommassa kunnossa. Siksi olenkin käyttänyt sitä esimerkkikätenä kasvatuksessa. Oikean käden tasaisemmin kasvaneet kynnet näkyvät lakkauskuvissa.

Seuravaan kahden viikon aikana vihreät värjäytymät ovat todennäköisesti kasvaneet pois ja vaurioitunutta osuutta on hyvin vähän jäljellä. Uskoisin, että voin pian aloittaa kunnolla pituuden kasvattamisen.

Apuna kasvatuksessa edelleen sisäisesti biotiini ja ulkoisesti runsas rasvaus ja öljyäminen. Kynteni ovat myös jatkuvasti lakatut koska lakkaus suojaa ja vahvistaa kynttä.

Haluan vielä uudelleen huomauttaa, että rakennekynnet eivät pilaa omia luonnollisia kynsiäsi ja niitä ei kuulu poistaa kaikkea kerralla, kuten minä tein ;) Minulla on luonnostaan erittäin ohuet kynnet jotka vaurioituvat helposti, joten ihan kaiken massan poistaminen teki kynsistäni vielä aikasempaa ohuemmat.

 


Luonnollinen manikyyri

0

Kaikkien värikkäiden lakkausten jälkeen luonnollisen näköiset kynnet ovat kivaa vaihtelua. Lakkauksessa käytin jo joskus aikaisemminkin esittelemääni Lumenen Natural Code lakkaa sävyssä 03 Be Happy.

Be Happy on hinta-laatusuhteeltaan upea tuote. Se huolittelee kynnet hetkessä ja lopputulos on erittäin luonnollinen. Kuvassa: OPI NNS x2, Be Happy x2 ja päällä Seche Vite.

 

Sally Hansen Lacquer Shine Nail Color – Glow

0

Jälleen kerran vihreää :D Sally Hansenin Glow on nimensä veroisesti loistava vaaleanvihreä lakka runsaalla kultaisella shimmerillä. Mielettömän kaunis sävy! Tämä myös pysyi lohkeilematta kynsilläni. Tämä on ehdottomasti yksi kauneimmista näkemistäni vaaleanvihreistä.

Glow on ohutta, mutta melko pigmenttistä. Kaksi kerrosta riitti lyhyisiin kynsiin. Tämä lakka myös kuivui nopeasti. Sally Hansenin Lacquer Shine lakoissa on pitkä ja ohut sivellin. Siitä huolimatta lakka on helppo levittää tasaisesti.

Kuvassa: OPI Nail Envy Soft & Thin x1, Glow x2 ja päällä Seche Vite.

 

Uusia tuotteita kynsienkasvatuksen avuksi

0

Olen nyt ostanut muutaman uuden tuotteen avustamaan minua kynsienkasvatusprojektissani. Kaikki sujuu tällä hetkellä hyvin, kynnet kasvavat vauhdilla ja eivät ainakaan toistaiseksi liuskotu. Pituutta en voi edelleenkään kasvattaa koska kynsi on ohut ja vaurioitunut. Ensi sunnuntaina otan taas teille kuvaa kasvatuksen edistymisestä.

Kicksistä ostin Depend kynsilakanpoistoaineen, vihreä pullo. Olen kuullut siitä paljon kehuja, enkä suotta. Se toimii hiukan hitaammin kuin yleensä käyttämäni Maybellinen asetoniton kynsilakanpoistoaine, mutta poistaa lakat ihan hyvin. Jo käytön aikana huomaa kuinka ihanan öljyistä aine on ja se jättääkin kynsinauhat pehmeiksi. Käsien huuhtelunkin jälkeen kynnet ja kynsinauhat tuntuvat kosteutetuilta. Plussaa tietenkin pullon tekstistä ”Miedosti tuoksuva, biologisesti hajoava eikä vaurioita otsonikerrosta”. Tätä siis markkinoidaan ympäristöystävällisenä vaihtoehtona. Tuoksu tosiaan on mieto ja kynsille sekä kynsinauhoille tämä on taatusti hellin kokeilemani poistoaine.

Seuraava uusi tuote on Burt’s Bees Lemon Butter Cuticle Creme. Se kotiutui minulle eBayn kautta. Tämä onkin niin hyvän tuntuinen tuote, että elokuun amerikan matkalta ostan tätä taatusti muutaman purkin varastoon. Olin jo ennen tilaamista lukenut tästä runsaasti kehuja ja positiivisia arvosteluja. Hieron tätä aamuin-illoin pienen määrän kynsinauhoihini. Koostumus on ihanan rasvainen ja se imeytyy ihoon hyvin. Kynsinauhani tuntuvat ja näyttävät paremmilta jo muutaman päivän käytön jälkeen. Lakanpoiston jälkeen hieron tuotetta myös kynsiini. Voiteessa on voimakas sitruunan tuoksu, joka onneksi haihtuu iholta suhteellisen nopeasti.

Päivisin ylläpidän kynsinauhojeni kosteutusta Cesars Secrets Cuticle Oililla. Tästä tuotteesta löytyy monta eri tuoksuvaihtoehtoa ja minulla on käytössäni mantelin tuoksuinen versio. Kynsinauhani ovat oikeasti niin helposti kuivuvat, että monien eri tuotteiden käyttäminen monta kertaa päivässä on suotavaa. Tässä öljyssä on mukana sivellin, joten levittäminen on helppoa. Laitan tätä todella pienen määrän kynsinauhoille ja se imeytyy melko nopeasti. Siveltimen ansiosta minun ei tarvitse sotkea sormenpäitäni öljyyn ja nopea imeytyminen takaa sen, että voin käyttää tätä kiireessäkin.

Seuraavaksi lähtee tilaukseen jo viime postauksessa mainitsemani Creative SolarOil kynsinauhaöljy sekä Creative Cuticle Eraser. Minulle on myös paljon kehuttu NailTek Foundation I vahvistavaa aluslakkaa. Etsin jatkuvasti uusia tuotteita kynsien hoitoon ja ylläpitoon, joten suosituksia otetaan ilolla vastaan :)