Tässä taas kuva asiakkaalle tekemistäni geelikynsistä jonka ajattelin jakaa kanssanne ihan vaan postaamisen ilosta ;)
Tässä taas kuva asiakkaalle tekemistäni geelikynsistä jonka ajattelin jakaa kanssanne ihan vaan postaamisen ilosta ;)
Se onkin sitten juhannusmanikyyrin vuoro, vaikka eipä tässä säässä oikein ole Juhannusmieltä ja kesäkin tuntuu aika kaukaiselta haaveelta.
China Glaze Entourage on raikas limenvihreä shimmer lakka. Shimmer tässä on niin hienojakoista, että sen huomaa vasta ihan lähietäisyydeltä tarkastelemalla. Lakka levittyi hyvin ja peitti lyhyet kynnet taas kahdella kerroksella. Kuivumiseen meni hitusen pidempään kuin yleensä, mutta se saattoi johtua liian paksuista kerroksista. Kuvassa: OPI Nail Envy Soft & Thin x2, Entourage x2 ja päällä Seche Vite.
Innostuin niin Konadista, että päätin piristää sillä tätäkin lakkausta. Käytin edelleen samaa pientä kuviota sekä mustaa ja valkoista Konad lakkaa. Lisäsin vielä keskisormen kuviointeihin pienet kivet. Toinen valkoinen kukka ei näyttänyt niin hyvältä kuin olisin halunnut, joten laitoin päälle isomman kiven ;) En ole tähänkään Konadointiin kovin tyytyväinen, mutta ehkäpä harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa :)
HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!!
Ostin ensimmäiset Konad tarvikkeeni jo aikoja sitten, mutta ne ovat unohtuneet kaapin perälle käyttämättöminä. Vähän aikaa sitten sain tuon ylimmäisessä kuvassa näkyvän pienen setin ja sitä aloinkin eilen testailemaan. Laatassa on vain kaksi kuvioa ja ne olivatkin sopivan pieniä ensikertalaiselle. Settiin kuuluu myös leimasin, jonka sisällä on valkoinen Konad-lakka, sekä pieni lasta.
Illalla sain inspiraation kokeilla Konadointia näillä välineillä eilisessä postauksessa olleen Color Club Flair lakkauksen päälle. Pienillä kuvioilla homma olikin yllättävän helppoa. Ovathan nuo nyt kynsilllä miten sattuu, mutta ihan kiva tulos ensimmäiseksi yritykseksi. Kuvio pikkurillissä on tarkoituksella erilainen kuin muissa.
Konad-innostus alkoi hiukan heräilemään ja ehkä seuraavaksi tilailenkin pari laattaa lisää, joissa on sopivan pienet kuviot ja muutaman lakan ;) Suomessahan Konadit saat kätevästi ostettua CesarsShopista.
Tänään kynsilläni on pirtsakka, oranssin-punainen Color Club sävy Flair. Tämä on tosi intensiivinen ja kirkas shimmer lakka, mutta ei kuitenkaan neon. Ihanan räväkkä väri ja seuraavaksi testaankin tätä myös pedikyyriin. Tämän tulen ehdottomasti kuvaamaan vielä uudelleen kunhan kynteni ovat kasvaneet pidemmiksi.
Flair on todella hyvä pigmenttinen ja levittyy täydellisesti. Jostain syystä kuvittelin lakan olevan melko läpikuultava, mutta se oli peittävä jo yhdellä kerroksella. Pitkät kynnet saattavat vaatia enemmän kerrostusta. Laitoin kuitenkin tällä kertaa kaksi kerrosta koska tarvitsin enemmän suojaa kynsilleni. Kuivumisaikakin oli ihan nopea, Seche Viten avustuksella tietenkin.
Kuvassa jo päivän vanha lakkaus. OPI NNS x2, Flair x2 ja Seche Vite.
Tällä kertaa vuorossa IHANA Illamasqua sarjan kynsilakka Rampage. Tumman vihreä creme lakka on selkeästi vihreä, eikä sisälläkään näytä mustalta. Postikuluineen lakan hinta nousi aika korkeaksi, mutta näin hyvästä laadusta voin vähän maksaakin. Tälläistä vihreää olen jo kauan himoinnut ja nyt sen sain :) Tätä lakkaa ovat useat muutkin bloggarit hehkuttaneet eikä suotta. Vihreää täydellisyyttä tyylikkään kauniissa pullossa!
Rampage on koostumukseltaan sopivan ohutta, mutta ei silti valu pitkin kynsinauhoja. Levittyy erinomaisesti ja kaksi kerrosta riitti lyhyille kynsilleni hyvin peittävään lopputulokseen. Lakka myös kuivui sopivan nopeasti. Kuvassa: OPI NNS x1, Rampage x2 ja päällä Seche Vite.
Oli pakko vaihtaa kuvauskättä, kun vasemman käden kynnet ovat niin eri pituisia tällä hetkellä, että näyttää tosi rumalta. Eipä nuo oikeankaan käden nysät nyt niin hyvältä näytä, mutta jotakin on kuitenkin kuvattava ;) Ehkä vielä joskus saan pitkät kynteni takaisin ilman, että tarvitsee laittaa akryyliä päälle.
Tämä oli ensimmäinen Illamasqua tilaukseni ja sen perusteella voin suositella heidän nettikauppaansa. Maksu hoitui Nordean Visa Electronilla ja toimitusaika oli alle viikon. Lakka on erittäin laadukkaan tuntuista ja tilailen varmasti tulevaisuudessa muitakin sävyjä. Illamasquan nettikaupasta löytyy myös muuta kosmetiikkaa.
No niin, nyt on kynsien kasvattelussa ensimmäiset kaksi viikkoa täynnä ja pieniä tuloksia on jo havaittavissa. Peukalon repeämä on muuttunut pienemmäksi ja on toivottavasti kokonaan kasvanut pois seuraavan kahden viikon päästä. Nimettömän kynsi katkesi ihan lyhyeksi ja näyttää nyt tosi rumalta. Olen joskus pienenä jättänyt tuon sormen oven väliin niin pahasti, että koko sormenpää jouduttiin tikkaamaan takaisin paikoilleen ja siksi se on aivan eri mallinen kuin muut sormeni.
Kynnet ovat tietysti edelleen lyhyet, mutta terve osa on jo selvästi lähempänä kynnen rajaa. Tosin nyt olen parina päivänä töissä viilannut vahingossa vasemman käden etu- ja keskisormen pintaa (ne hanskat, ne hanskat, pakko opetella käyttämään). En usko kuitenkaan aiheuttaneeni suurempaa vauriota noille kynsille.
Kynsinauhatkin alkavat näyttää hiukan paremmilta ja olenkin rasvaillut ja öljynnyt niitä ahkerasti. Olen myös murtanut Pienen Tuoksukaupan kaakao-ja karitevoi kimpaleista murusia ja öljynnyt niillä käsiäni iltaisin. Kicksistä ostin Dependin vihreän kynsilakanpoistoaineen, koska sitä ovat monet kehuneet hyväksi ja erittäin hellävaraiseksi.
Seuraavaksi pitäisi tehdä tilaus ja hankkia uusia hoitotuotteita. Olen lukenut paljon kehuja Creativen SolarOilista (kynsinauhaöljy) ja Burt’s Bees Lemon Butter Cuticle Creamista. Nuo kaksi ovatkin tilauslistan kärkipäässä.
Ulkomaiset kynsilehdet ovat kehuneet myös Duri Rejuvacote kynsienvahvistajaa. Onkos kellään tästä omakohtaista kokemusta?
Tämä on ollut ihana kynsilakkaviikko. Postimies on muistanut minua useasti (kuten kuvista näkyy). Sain täydennystä vihreiden lakkojen kokoelmaani ja myös ManGlazen mattalakat kolahtivat postiluukusta.
Aivan kuten viikkoni ei olisi vielä ollut tarpeeksi ihanan vihreä, niin aamulla näin nämä kuolattavan upeat kuvat Nubarin uudesta kokelmasta Scrangie ja All Lacquered Up. NUBAR GOING GREEN!! Kokonainen kokoelma vihreitä! Voisin pyörtyä onnesta :D
Täytyy myös vähän kehua ManGlazea tässä välissä. Tilasin lakat lauantaina ja ne saapuivat heti torstaina. Maksuvälineeksi kelpasi myös PayPal. Ihanan nopeaa ja hyvää palvelua. Linkki ostopaikkaan löytyy oikean laidan Nettikaupat kohdasta. Nyt kun ManGlaze vielä tekisi tumman vihreän mattalakan, niin rakastaisin heitä ikuisesti :P
Asettelin äsken uudet herkkuni parvekkeelle kuvattaviksi ja lähdin hakemaan kameraa. Palatessani lakkapullot oli peittänyt kuvassa näkyvä karvanaama ;)
Vasemmalta: IsaDora – Lime, China Glaze – Entourage, Sally Hansen – Glow, Sally Hansen – Emerald City, Illamasqua – Rampage.
Vasemmalta: ManGlaze – Fuggen Ugly, ManGlaze – The Death Tar, Color Club – Fast Woman.
Tässä toinen sävy joka sopii täydellisesti myös lyhytkyntisille :D Color Clubin Limelight sävy on ihanan pirtsakka ruohon-neonvihreä creme lakka. Kuten alempi kuva osoittaa niin tämä on myös hauska sävy kesävarpaisiin ;)
Limelight on koostumukseltaan ohutta ja erittäin hyvin levittyvää. Lyhyempiin kynsiin riittää kaksi kerrosta, mutta pidemmät vaativat 3-4 kerrosta täyteen peittävyyteen. Limelight kuitenkin kerrostuu tasaisesti ja kuivuu erittäin nopeasti, joten ohut ja läpikuultava koostumus ei ole maailmaa kaatava juttu.
Kuvassa: OPI NNS x2, Color Club Limelight x2 ja päällä paras ystäväni Seche Vite. Lakan sävy on luonnossa vihreämpi ja sävyjen säätämisestä huolimatta näyttää kuvassa hiukan hailakalta.
Tässä kuva siitä kuinka pieni väripläjäys piristää ja helpottaa projektiani. Kynnet näyttävät heti paljon paremmilta ja tämä sävy sopii loistavasti lyhyisiinkin kynsiin. Kuvassa siis jo tässäkin blogissa nähty Color Club Tangerine Scream. Sävy on vaan niin hauska ja upea, että sitä kelpaa kuvailla useamminkin. Pirteä sävy tuo mukavasti piristystä viikon aloitukseen :)
Tässä olisi sitten aloitusraportti kynsienkasvatusprojektia varten. Eli olen vähän aikaa sitten poistanut akryylikynteni ja nyt kynsieni kunto ei tosiaan ole paras mahdollinen. Kynteni ovat luonnostaan ohuet, helposti katkeavat ja liuskottuvat. Nyt ne ovat lisäksi vielä huomattavasti normaalia ohuemmat. Pitkien kynsien kasvatus ja ylläpito ei siis ole helpoin mahdollinen homma minun kynsilaadullani, mutta ei myöskään mahdoton. Projekti vaatii aikaa ja vaivaa sekä hyviä tuotteita, säännöllistä lakkausta ja huolellista hoitoa. Myös käsieni iho ja kynsinauhat kuivuvat todella helposti, joten hyviä kosteuttavia tuotteita vaaditaan.
Kasvatusprojektia vaikeuttaa työaikana kynsien ja käsien jatkuva altistus kuivattavalle desinfiointinesteelle, hiekkapaperiviiloille ja akryyli/geelipölylle. Nyt joku siellä jo itsekseen mutisee, että hanskat on keksitty ;) Olen kyllä asiasta tietoinen, mutta liian harvoin ne käsiini kuitenkaan työpäivän aikana eksyvät. Tarkkaa työtä on helpompi tehdä paljain käsin.
Kuvassa näkyy nyt kynsieni tämänhetkinen kunto ja näky on aika kurja :( Joudun viilaamaan pituutta pois kynsistä pari kertaa viikossa, koska paperinohut kynsi repeää todella helposti jos pituutta tulee liikaa. Peukalossa oli aika paha repeämä jota koitan nyt kasvattaa pois, mutta se uhkaa alkaa halkeamaan pystysuunnassa.
Nyt käytössä olevat tuotteet näkyvät toisessa kuvassa. Rasvaan kädet päivittäin Erisanin käsivoide C:llä joka on hinta-laatusuhteeltaan ihan loistokamaa ja kosteuttaa hyvin. Öljyän myös kynsinauhojani iltaisin jojobaöljyllä. OPI kuorintaa ja kynsinauhahoitoa käytän aina kynsilakan vaihdon yhteydessä eli noin 2-3 päivän välein. Samalla irroittelen kynsinauhat ja viilaan kynsistä ylimääräisen pituuden pois lasiviilalla. Kynsilakan alle laitan kaksi kerrosta OPI Natural Nail Strenghteneria (=OPI NNS tulevissa postauksissa, kun se on nopeampi kirjoittaa ;) ). Yritän pitää kynnet lakattuna jatkuvasti koska lakkakerros suojaa kynttä ja antaa sille hieman lisää vahvuutta ja kestävyyttä.
Tästä alkaa siis kynsienkasvatusprojektini ja tavoitteena on tosiaan pitkät ja terveet kynnet. Tuotesuosituksia otetaan myös ilolla vastaan. Kaikki vinkit ja neuvot ovat erittäin tervetulleita ja toivon projektistani olevan hyötyä myös muille, jotka yrittävät saada itselleen kauniimmat kynnet.