Author: RiaG

Sephora by O.P.I. – Cab Fare

0

Tässä kuvia ennen geelien laittoa kokeillusta Sephora by OPI Cab Fare lakasta. Raikkaan keltainen lakka vihreällä, pinkillä ja keltaisella shimmerillä.

Keltaiset lakat ovat yleensä ihan hirvittäviä levittää, mutta tämä oli ihanan helppo. Tosin ongelmaksi muodostui tällä kertaa läpikuultavuus. Kuvassa on kolme kerrosta lakkaa ja en usko, että neljäskään kerros olisi ollut täysin peittävä. Tämän alle voisi kokeilla valkoista lakkaa peittävämmän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Koostumus tässä oli tosiaan ihanan ohut ja helposti levittyvä. Kolme kerrosta kuivui suhteellisen nopeasti Seche Viten avulla ja pysyvyyskin oli hyvä. Vaikka tämä onkin melko läpikuultava on se silti minulle erittäin mieluinen.

Lähikuva on suttuinen, mutta sillä hain lähinnä esiin sitä vihreä-kelta-pinkkiä shimmeriä.

 

Geelikynnet

0

Alkoi tuo kynsien jatkuva katkeilu ja liuskottuminen tympäisemään ja en pystynyt vastustamaan kiusausta tarttua geelipurkkiin. Niinpä teinkin siis itselleni stilettikynnet kirkkaalla tipillä ja pinkillä glitterillä. Tuosta tipistä näkyy oma kynsi hiukan läpi kun en viitsinyt lyhentää pituutta pois. Saa sitten oman kasvamaan nopeammin kokonaan tuonne geelin alle.

Käytössä mulla oli Cesars Secretsin geelit ja glitter on jotain eBayn Hong Kong tilauksia. Tykkään Cesarin geelien laadusta ja ne pysyvät kiinni kuin tauti (noin nätisti sanottuna :D).

Nyt näihin saa kasvaa hiukan lisää pituutta ja seuraavaksi saakin sitten vielä nätimmän malliset. Tykkään näistä tosi paljon ja tuo pinkki glitter on livenä todella herkullinen :)

Nämähän eivät ole täydelliset stiletit, mutta itse pidän tälläisestä mallista, joten sellaiset sitten myös tein.

Katsotaan nyt jaksanko huoltaa näitä kertaakaan. Ideoita on seuraaviin jo vaikka kuinka paljon, mutta toteuttaminen on sitten vaikeampi juttu, kun pitää vasemmallakin kädellä pystyä tekemään ja se ei ole liian helppoa.

 

Sephora by OPI – Leaf Him at the Altar

0

Jatketaanpa Sephora by OPI minilakkakokoelman läpi käymistä. Tällä kertaa vuorossa vihreä ihanuus, Leaf Him At The Altar. Tämä on metallinen-frost tai jotain sinne päin, lakka. Minun kokoelmassani uniikki ja todella kaunis sävy. Tämä on selkeästi vaaleanvihreä eikä taita esimerkiksi kullan sävyyn.

Ihan kohtuullisen hyvin levittyi ja kaksi kerrosta riitti lyhyempiin kynsiin. Pidemmät kynnet vaatisivat varmaankin vielä sen kolmannen kerroksen. Kuivumisaikakin oli lyhyt Seche Viten avustuksella. Siveltimen jälkiä on hiukan nähtävissä, mutta ei häiritsevästi. Vihreästä pitäville ihan hankkimisen arvoinen lakka.

Kuvassa Nail Tek II x1, Leaf Him At The Altar x2 ja päällä Seche Vite.

 


Joulukynnet

0

Tänä jouluna olen ollut oikea laiskamato joka asian suhteen, niin miksi ei sitten kynsienkin. Joululakkauksia en ole saanut aikaan kuin kahdet ja nekin sangen yksinkertaiset.

Tässä ensimmäinen koristelu Sephora by OPI Sample Salen päälle. Kärjissä Sephora by OPI Only Gold For Me Top Coat ja rajauksena Art Club liner sävy Gold Hologram.

 

Sephora by OPI – Sample Sale

0

Tämä lakka on kuin Opening Night sävyn punainen sisar, upean punainen shimmerlakka. Tietyssä valossa tämä lakka näyttää hehkuvan sisältä päin. Punaisen sävy on tässä todella kaunis ja vuodenaikaan sopiva.

Lakka levittyi erittäin hyvin ja kuivui nopeasti. Kaksi kerrosta riitti peittämään ja laatu tuntui tässäkin olevan todella hyvä. Tämä on niin omaan silmään mieleinen punainen, että saattaa tulla tuo minipullo joskus käytettyä loppuunkin.

Kuvassa Nail Tek II x1, Sample Sale x2 ja päällä Seche Vite. Kuva ei tee oikeutta tälle lakalle ja sen sisäistä hohtoa oli vaikea saada kuvassa näkymään.

 

Sephora by OPI – Opening Night

0

Tätä lakkaa kelpaa esitellä ensimmäisenä swatchauksena Sephora by OPI minilakkakokoelmastani. Sephora by OPI Opening Night on ihana sininen shimmerlakka. Sävy on todella syvän sininen, mutta ei todellakaan lähellä mustaa.

Tämä sävy on aika tarkka kopio OPI Yoga-ta Get This Blue! lakasta. Vertasin näitä kynnellä rinnakkain ja ero on mitättömän pieni. Yoga-Ta Get This Blue! on sävyltään ehkä ihan hitusen syvemmän sininen ja shimmer pikkuisen kirkkaampaa. Jos näiden kahden väliltä on valittava niin suosittelen YGTB:ta. Ero on kuitenkin niin huomaamaton, että kuvaa on turha ottaa koska kamerani ei pysty sitä eroa tallentamaan.

Pigmenttiä tässä lakassa on vaikka muille jakaa ja lyhyisiin kynsiin riitti loistavasti yksi ainoa kerros. Levittyvyys oli täydellinen ja lakka kuivui todella nopeasti. Loistavaa laatua!

Kuvassa: Nail Tek II x1, Opening Night x1 ja päällä Seche Vite kuivattamassa.

 


Kynsiparkani :(

0

Kynsiholistiin on iskenyt niinkin paha tauti kuin laiskuus ja ei ole sitten niin millään jaksanut huolehtia kynsistään. Tuloksen näkee sitten kuvassa. Lyhyet, liuskottuvat kynnet ja kaikki eri pituisia. Höh!

Nyt yritän kunnostautua ja saada kasvatettua taas kaunit ja pitkät kynnet.

Kasvatusprojektin aikana ajattelin kuitenkin ottaa lakkakuvia ja yleensä joitakin ihmisiä häiritsee kuvissa eri pituiset/malliset kynnet ja siitä onkin sitten kiva anonyyminä avautua. Ihan näin ystävällisenä vinkkinä voin kertoa, että palkokasvin tunkeminen minun nenääni on äärimmäisen vaikeaa ja aikaa vievää touhua. Joten jos tunnet tarvetta provoilla kommenteissa suosittelen, että tuhlaat aikasi johonkin hyödyllisempään aktiviteettiin. Enhän kuitenkaan ole lataamassa kuvia rumista kynsistäni sinun blogiisi ;)

 

Täällä taas pitkästä aikaa :)

0
Täällä ollaan edelleen vaikkakin on tullut vietettyä aika pitkää taukoa bloggaamisesta. Jospa tästä pikkuhiljaa löytyisi uutta inspiraatiota tähänkin hommaan. Kuvailin tähän postaukseen viimeaikaisia hankintoja, joita esittelen tarkemmin myöhemmin ja huomenna näytän teille hoidon puutteesta kärsineet ja hyvin lyhyet kynteni. Saisikohan jostain myös sitä inspiraatiota kynsien hoitoon ja kasvatukseen :P

Ihana mieheni osti minulle syntymäpäivälahjaksi upean Urban Decay Naked paletin.
Ihanan mieheni ihana sisko taas osti minulle tämän minilakkapakkauksen synttärieni kunniaksi.
A collection of 18 Sephora by OPI nail colours.
A True Romantic
Techno Girl
Access 24/7
Ms. Can’t Be Wrong
What a Broad
Just a Little Dangerous
Cab Fare
Caliente Coral
Special Request
High Maintenance
Sample Sale
I’m With Brad
Leaf Him at the Altar
Mermaid to Order
Opening Night
Already Famous
Dating the Drummer
Never Enough Shoes
Kävimme Amerikassa sukuloimassa ja viettämässä Kiitospäivää. Tottakai sieltä tuli vähän shoppailtuakin ;)
Sally Hansenin lakat Hard As Nails Xtreme Wear glittersävyt 24 Shooting Star ja 200 Strobe Light sekä HD sävy 15 DVD. Näitä ajattelin lähinnä kerrostukseen muiden lakkojen kanssa.
Sephora by OPI Metro Chic ja Only Gold for Me Top Coat.
Seche Vite ja Poshe pikakuivattajat
Uuden NARS Albatrossin ostin Sephorasta varastoon odottamaan entisen loppumista ja Diorin Crush Glow tuli hankittua jo jokin aikaa sitten ihan Sokokselta.
Maybellinen Lash Stiletto Volumen ostin kokeiluun jokin aika sitten. Kirjoitan tästä arvostelun lähipäivinä :)
Ja loppukevennyksenä uusin perheenjäsenemme, valkoinen kääpiösnautseripoika Aarre.